Hmm. Radiohiljaisuuttani ei kai pituutensa vuoksi voi kutsua tauoksi. Olkoon se vaikka poissaolo. Ja suurimpana syynä, edelleen, pelko. Viime aikoina käyntini toisten lapsettomien blogeissa ovat sen verran säännöllistyneet, että nyt tuntuu luonnolliselta tarttua tähän omaankin. Härkää sarvista ja niin edelleen. Tarvitsen paikan jossa voin julkaista sensuroimatta.

Ehkä paikallaan selventää taustoja. Olen nuori rouva, ikää pari vuotta alle 25. Lasta toivottu kohta 2,5 vuotta. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Kahden vuoden rajapyykin ylittäminen yllätti; olin ajatellut ettei se liiemmin mitään muuta, sama alakulo jatkuu. Vaan mitä vielä, muuttipa! Siihen paikkaan loppui toivo. Kaksi vuotta jaksoin haaveilla, toivoa, uskoa ja rakentaa pilvilinnoja ja tulevaisuutta. Sen jälkeen loppuivat voimat. Sanomattakin kai selvää, että kesä on ollut takkuisa ja kovin hankala. Tuttavapiiriin on syntynyt muutamia vauvoja, ja selkeästi vähintään yhtä usealle se kuuluu aivan lähitulevaisuuden suunnitelmiin. Katkeraosa herää henkiin: noikin vasta tutustu sen jälkeen kun me jo haluttiin lapsi, ja nyt tolla on maha...

Emme (vieläkään) ole käyneet tutkimuksissa. Mies puhuu niistä nykyään melko usein, kiinnostuneella sävyllä. Itse arkailen ja siirrän no jos ei vielä puolen vuoden päästä nii sitte... Osasyy siihen on, että nykyisen taloustilanteemme vuoksi emme joka tapauksessa voisi aloittaa hoitoja. Tosin, olisimmeko ensimmäisiä jotka käyttävät opintolainan lapsettomuushoitoihin? ;)

Olisi ihanaa jos joku jättäisi jäljen itsestään. Tulisin siitä hyvin iloiseksi.