Blogi on ollut aivan mörkö.

Ei ole ollut minkäälaista uskallusta tarttua toimeen, liimata sormia näppäimistölle. Ehkä tässä rohkaistuu ja huomaa, ettei tämä minusta tee sen lapsettomampaa kuin ilmankaan.

Olen kai niin yltiöoptimisti, tai sitten täydellinen typerys, että edelleen ostelen suloisia pieniä vaatteita. Tiedän, että monet ovat samankaltaista toimintaansa myöhemmin katuneet, mutta kerta kaikkiaan en voi itselleni mitään. En kestä ajatusta että joku muu saisi ne suloisuudet jotka minulle kuuluvat. Itsekästä ehkä. Epäsäännöllisin väliajoin kaivan salaisen nyssäkän yläkaapin perukoilta (tottakai se on piiloisimmassa paikassa, ettei vaan kukaan vahingossa löydä!), levittelen aarteeni viltin päälle ja ihmettelen. Ihmettelen ja silittelen.

Olen tietoinen, että lapsettomuushistoriamme vuoksi voisimme jo hankkiutua tutkimuksiin. Ne tuntuvat kuitenkin vielä kovin vierailta ja kaukaisilta. Haluamme antaa luonnolle ja omille ajatuksille ensin kunnolla aikaa. Ja toki, kyllähän se myös pelottaa.